Energiaratkaisut
Suunnittelemme erilaisia laitekokonaisuuksia yritysten energiatarpeisiin
Kiinteistöissä on useita tapoja saada hyödynnettyä ja tuotettua energiaa. Energiaa on mahdollista hyödyntää olemassa olevista lähteistä, tai tuottaa kokonaan itse uusiutuvalla energialla. Kauttamme saat laadukkaita uusiutuvan energian laitteistoja moniin eri käyttötarkoituksiin.
Tuuli
Pystyakselisia tuulivoimaloita, joita voi asentaa kiinteistöjen katoille, tai maahan. Nämä linjakkaat viimeisimmän muotoilun ja teknologian tuloksena syntyneet hiljaiset tuulivoimalat on luotu kestämään Pohjolan kovimmatkin tuulet ja tuiskut. Siivet ovat puristetuista alumiiniprofiileista valmistetut ja korroosiosuojattuja. Voimala on tehtaalta tullessa valkoinen ja suojamaalattu, väriä on mahdollista vaihtaa. Kokoluokat 300w- 9.8kW takuu 5 vuotta, korotettu takuu 10 vuotta. Näillä saadaan tuotettua hyvissä olosuhteissa noin 75% enemmän energiaa samalta pinta -alalta kuin aurinkopaneeleilla.

Aurinko
Aurinkopaneeleilla saadaan tuotettua helposti energiaa, niitä voidaan usein sijoittaa alueille joita ei muuten käytettäisi. Esimerkiksi hallien, kiinteistöjen ja muiden rakennusten katot, seinärakenteet tai maa -alueet. Maakenttien etuna on helppo huollettavuus. Katto ja maa -asennukset kuuluvat perustoimituksiin, muut sopimuksen mukaan, esimerkiksi rakennuksiin integroidut tai värjätyt aurinkopaneelit.


Lämpö talteen viemärivedestä
Keskimäärin neljäsosa kiinteistön lämmönkulutuksesta kuluu lämpimän käyttöveden tuotantoon. Viemärivaihdin esilämmittää lämpimän käyttöveden, samalla kuin vettä käytetään. Näin voit säästää huomattavasti veden lämmityskustannuksissa kiinteistössäsi.
25 % kiinteistön käyttämästä energiasta menee hukkaan viemäriveden mukana. Viemärilämmönvaihtimella tästä muuten hukkaan valuvasta energiasta voidaan helposti ottaa talteen 50 – 80 %. Viemärilämmönvaihtimet sopivat kaikenlaisiin kohteisiin omakotitaloista isoihin teollisuuslaitoksiin. Suuria vesimääriä varten useampi viemärilämmönvaihdin voidaan asentaa ryhmään. Viemärilämmönvaihtimen asennus on helppoa ja nopeaa. Viemäriputki katkaistaan ja lämmönvaihdin asennetaan ja kiinnitetään paikoilleen pantaliittimien avulla. Esilämmitettävän käyttöveden putki katkaistaan ja liitetään viemärilämmönvaihtimen ympäri kulkevaan pienempään putkeen. Viemärivesi valuu pystyyn asennetun putken sisälaitoja pitkin lämmittäen samalla pienemmässä putkessa n. 7 asteisena sisään tulevan talousveden n. 21 asteiseksi. Talousveden esilämmitys säästää 20 – 45 % vedenlämmityskustannuksista. Viemärilämmönvaihtimessa ei ole liikkuvia osia ja se on täysin sileä sisältä, joten se ei tukkeudu, eikä vaadi huoltotoimenpiteitä. Tarvittaessa sen puhdistus tapahtuu kuin normaalien viemäreiden. Meiltä saat viemärilämmönvaihtimet asennettuna kaikkiin kohteisiin.

Hybridit
Hybrideissä on yhdistetty aurinko ja tuulivoima. Hybrid Energia Oy:llä on sertifioidut invertterit joilla on mahdollista yhdistää tuuli ja aurinkovoimala suoraan sähköverkkoon. Kokonaisuudet muokattavissa tarpeen mukaan yllämainituista tuuli ja aurinenergia laitteistoista. Hybrideihin luonnollisesti kuuluu myös akusto optimointi, ja meillä on saatavana tähän älykäs ratkaisu. Greenrockin maailman turvallisimmat varavoima akustot energianhallinta yksiköllä aina 270kwh asti, tätä suuremmat tarpeiden mukaan MW:hin asti.

Lämpöpumput
Koska parhaitakin puolia pitää täydentää tarvittaessa, teemme yhteistyötä myös muiden toimijoiden kanssa, ja kauttamme on mahdollista saada yhdistettyjä energiaratkaisuja: ilmalämpöpumput, ilmastaveteen -lämpöpumput, maalämpö, poistoilmalämpöpumput. Myös yhdistelmäkoneet lämmitys/jäähdytyskäyttöön niin toimistoon kuin tuotantotiloihin.

Päivitys
Päivitys liittyy vanhan ja raskaan tekniikan kartoitukseen, tämä vaihtoehto on helppo toteuttaa. Kartoitamme olemassa olevan LVI tekniikan, teemme päivitysehdotelmat laitteille joiden energiatehokkuutta pystyisi parantamaan nykyisillä menetelmillä ja korjaavilla tomenpiteillä.
Ole yhteydessä sähköpostilla tai puhelimitse, niin suunnitellaan teille toimiva ratkaisu.
Kauttamme saa myynnin, huollon ja asennukset aurinkopaneeleille, tuulivoimaloillemme, energian varastointiin ja lämpöpumppu ratkaisuille. Yrityksille, yhteisöille, taloyhtiöille, maatiloille (viljely, alkutuotanto ja muut maatalouden alat).
Energiatukia eri hankkeisiin
Autamme tarvittaessa selvittämään hankerahoituksen tarvetta yrityskohtaisesti. Osa tuista on harkinnanvaraisia.
Palveluihimme on kuluvana vuonna 2019-> mahdollista hakea Työ- ja elinkeinoministeriön tukea, jotka eriteltyinä alla
Energiansäästöä ja energiatehokkuutta edistävät investoinnit vuonna 2019 (tavanomainen teknologia)
Selvityshankkeet:
-
50 % energiatehokkuussopimuksiin liittyvät kuntasektorin, mikroyritysten ja pk-yritysten energiakatselmukset
-
40 % muut energiakatselmukset, -analyysit ja selvityshankkeet
Autamme mielellämme, jos uusi energinen tulevaisuus yrityksessänne kiinnostaa.